22. tammikuuta 2013

Sinkkuelämää my ass!

Tapahtui keskiviikkona, klo 20. [Vasta kolme viikkoa jatkuneen haukkuvan yskän luonnollisena jatkumona.] Kuumehorkka saapui kuin puskista, ja alle tunnissa oli peittojen keskelle muumioituneen olemukseni lämpötila noussut 39,4 asteeseen. Muutama tekstari äiteelle, googletus oireista (koska kyllähän nykyään potilaan tulee tietää oma diagnoosinsa jo ennen kuin lääkäriaikaa on edes varattu). Kuumehöyryinen yö, panadolin ja buranan voimin.

Aamulla soitto paikalliseen terveyskeskukseen. Kyynisenä. Oletusarvona siis se, että lapsiperheet ja vanhukset siellä nyt kaikki ajat on kuitenkin jo saaneet - ja meidän kolmekymppisten kuuluu vain kiltisti kaivella säästöpossuista irtohilut ja suunnata suosiolla yksityiselle.**

Sairaanhoitaja kuitenkin yllätti: päivystävä hoitsu ottaa vastaan kahden tunnin päästä. Siispä pitkää kalsaria ja villatakkia niskaan, ja kuumehuurusta huolimatta nokka kohti noin puolen kilsan päässä sijaitsevaa terveyskeskusta. Huolimatta pikkupakkasesta (niin, -24C, tiätty) ja viehättävästä ylämäestä pääsin kuin pääsinkin perille - ja hoitaja oli itse asiassa jopa kuusi (!) minuuttia etuajassa. Mä olin siis kyynikkona vallan väärässä paikassa, epäluuloineni.

Long story short: tulehdusarvot oli kivunneet satasen paremmalle puolen, ja yskänpuuska vakuutti paitsi hoitajan myös noin 12-vuotiaan lääkärin.*** Reipas hevoskuuri antibiootteja, kaikkia mahdollisia -iinejä (kodeiini, efedriini, mitänäitänyton) sisältävää yskänlääkettä ja diagnoosiksi keuhkokuume.

Kivakiitoshei, totesi tämä potilas, ja veti talvitakin päälleen.

Suunta jälleen kohti pakkasta apteekkia. Kävellen, tietty, kun ei sitä autoa ole vielä tullut hankittua.

Keuhkokuumeinen allekirjoittanut siis vaappui itsesäälistä ulvoen (no ei nyt sentään, muttei paljon muutenkaan) puolen kilsan päässä sijaitsevaan apteekkiin, haki ärrältä limua, maailmanlopun aamupalajuustot **** ja iltapäivälehdet. Ja löi sitten kotonaan maaten. Miettien lähinnä, kuinka helevetin paljon hohdokkaammalta tää sinkkuelämä kuulostaa akkainlehtien ja television kuvaamana.

Mä en tiedä montaakaan asiaa, joka on kurjempaa kuin yksin sairastaminen. Paitsi lääkärireissu apostolinkyydillä, kovassa kuumeessa ja paukkupakkasessa. Yksin. Yhyyyy.

**) Terveisiä vaan työterveyshuoltoon. Siinä, että lääkäriaika on tarjolla yhdellä napinpainalluksella, useimmiten lähimmän tunnin sisään, ja ilmaiseksi, on puolensa, voin kertoa. Näin 15kk opintovapaalla olleena. 
***) Kokkiharkkari täällä vaan hei -- mua hymyilytti ihan vaan vähän, kun se tk-lääkäripoika tosiaan oli korkeintaan 25-v. Ja sillä ihan varmasti oli se sama Käypähoito-sivusto auki, mitä mäkin edellisiltana tutkiskelin. Mutta kaikkienhan meidän täytyy saada harjoitella jossain, eh?
****) Mä en kuunaan opi pitämään jääkaapissa/kuivakaapissa pahanpäivän/influenssan ruokavarastoa. En siis ehkä kuunaan selviä maailmanlopusta. Jääkaapissa on useimmiten valot ja sinappia - mikä siis on tän flunssakauden aikana jo kahdesti johtanut tilanteeseen, että eräs kuumepotilas juo janoonsa ainoastaan taskulämmintä hanavettä. [Ja soittaa sitten äitille, että lähetä mehua pliis.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihana olet, mielipiteinesikin.